***** TORNION MOOTTORIKERHO ry :n SÄÄNNÖT *****
 
1.$
Yhdistyksen nimi on Tornion Moottorikerho ry ja sen kotipaikka on Tornion kaupunki.
Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä kerhoksi ja Suomen Moottoriliittoa liitoksi.
 
2.$
Kerhon virallinen kieli on suomi.
 
3.$
Kerhon tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää jäsenissään innostusta moottoriurheiluun
yleensä ja moottoripyöräilyyn erikoisesti sekä kasvattaa heistä ajokulttuurin vaatimuksista selvillä olevia, taitavia ja huolellisia ohjaajia ja järjestää kilpailuja, näytöksiä, juhlia, kokouksia, luentotilaisuuksia ym. samantapaisia tilaisuuksia.
 
4.$
Kerhon jäsenet ovat kunniajäseniä, ainaisia jäseniä ja vuosijäseniä sekä äänioikeudettomia kannattavia jäseniä. Kannattavaksi jäseneksi katsotaan jäsen, joka ei toimi moottoriurheilun
alalla, mutta joka kuitenkin haluaa tukea kerhon toimintaa.
KerhoIIe voidaan valita kunniapuheenjohtaja.
 
5.$
Kerhon jäseneksi pääsee jokainen kuusitoista ( 16 ) vuotta täyttänyt puhdasmaineinen henkilö, joka alistuu noudattamaan kerhon sääntöjä ja päätöksiä ja jonka hallitus kahden ( 2 ) jäsenen ehdotuksesta jäseneksi hyväksyy. Liittymis- ja ensimmäinen vuosimaksu on liitettävä jäseneksipiiäsyanomukseen. Niiden suuruuden mäarää vuosikokous. Kunniajäsenillä ei luonnollisestikaan ole jäsenmaksua.
Jäsen, joka on kuulunut yhtäjaksoisesti viisitoista ( 15 ) vuotta kerhoon, vapautuu vuosimaksuista ja on ainainen jäsen.
 
6.$
Ellei jäsen ennen kalenterivuoden loppua ole kirjallisesti johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan ilmoittanut eroavansa kerhosta, katsotaan hänen pysyvän jäsenenä seuraavankin vuoden.
Jollei jäsen ennen toukokuun 31. päivää ole maksanut vuosikokouksen määräämää vuosimaksua tai jos hän on toiminut kerhon sääntöjä vastaan tavalla, joka saattaa vahingoittaa kerhon mainetta, voi johtokunta jäsenen erottaa kerhosta. Erotetulla on oikeus vedota seuraavaan yleiseen kokoukseen, jossa hänellä on oikeus olla läsnä. Tällainen vetoomus on tehtävä kirjallisesti johtokunnalle 30 vuorokauden kuluessa erottamispäivästä tätä kuitenkaan lukuunottamatta. Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin kerholle suorittamia maksuja.
 
7.$
Kerhon vuosikokouksessa valitaan kerholle johtokunta, joka on kerhon laillinen edustaja. Johtokuntaan kuuluu puheenjohtaja ja neljä ( 4 ) varsinaista sekä kaksi ( 2 ) varajäsentä. Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen vähintään kolmen jäsenen ollessa saapuvilla, jos kutsu on kaikille lähetetty.
Puheenjohtaja valitaan yhdeksi ( 1 ) vuodeksi kerrallaan.
Johtokunnan muut jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan, kuitenkin siten, että vuosittain eroaa puolet. Ensimmäisellä kerralla ratkaistaan erovuoro arvan perusteella, sitten vuoron mukaan.
 
8.$
Vuosikokouksen valitsemat jaostot kokoontuvat puheenjohtajan kutsusta käsittelemään johtokunnan niille valmistettavaksi tai suoritettavaksi antamia asioita tai omasta aloitteesta tekemään esityksiä niille kuuluvista kerhon toiminta-aloista. Jollei johtokunta jossakin jaostossa ole edustettuna, johtokunnalla on oikeus määrätä jaostoon yksi ( 1 ) jäsen.
 
9.$
Kerhon toiminnalle tarpeelliset jaostot ja toimikunnat valitaan kerhon vuosikokouksessa.
 
10.$
Johtokunnan tehtävänä on:
- johtaa kerhon toimintaa sen tarkoitusperien toteuttamiseksi, hyväksyä uudet jäsenet ja erottaa ne, kuitenkin huomioiden 6.$:n määräykset
- valita keskuudestaan varapuheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja
- ehdottaa liitolle ansiomerkkien saajat ja jakaa kerhon ansiolevykkeet ym. merkit
- ehdottaa yleiselle kokoukselle sopivia henkilöitä kunniajäseniksi
- vahvistaa jaostojen ja kerhon toimihenkilöiden ohjesäännöt, hoitaa kerhon asioita jaostojen ja erikoisen asiamiehen avulla, jonka se palkkaa ja erottaa
- vastata kerhon omaisuudesta ja taloudenhoidosta sekä valvoa kerhon kirjanpitoa
- valmistaa kerhon vuosikokouksessa esille otettavat asiat, laatia vuosikokoukselle kerhon vuosi- ja tilikertomus edelliseltä vuodelta
- toimeenpanna kerhon vuosi- ja yleisten kokouksien päätökset, määrätä ja ilmoittaa kerhon kokousten paikka ja aika sekä kutsua se kokoon
- järjestää kilpailujaoston avulla kilpailuja ja vahvistaa jaoston ehdottomat kilpailusäännöt
- laatia mahdollisuuksien mukaan tulo- ja menoarvio seuraavaa vuotta varten ja esittää se vuosikokouksessa hyväksyttäväksi.
 
11.$
Kerhon nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä joko sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
 
12.$
Yleinen kokous pidetään silloin, kun johtokunta katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään kymmenen ( 10 ) kerhon jäsentä on siitä tehnyt johtokunnalle perustellun kirjallisen anomuksen.
Yleisen kokouksen kutsussa on mainittava asiat, jotka kokouksessa käsitellaan. Kutsu jäsenille tapahtuu sanomalehdissä tai kirjallisesti jäsenille. Kokouskutsussa mainittavien asioiden suhteen on yhdistyslain määräyksiä noudatettava.
Puhetta yleisissä kokouksissa johtaa johtokunnan puheenjohtaja.
 
13. $
Kerhon tilivuosi on kalenterivuosi. Tilit on jätettävä tilintarkastajille tarkastettavaksi viimeistään tammikuun 31 p:nä. Tilintarkastajien on esitettävä lausuntonsa johtokunnalle viimeistään viiden ( 5 ) päivän kuluttua.
 
14.$
Vuosikokous pidetään Torniossa helmikuun aikana. Paikan ja ajan mäarää johtokunta.
Kutsu vuosikokoukseen tapahtuu viimeistään seitsemän ( 7 ) päivää ennen kokousta.
Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- valitaan puheenjohtaja ja sihteeri kokoukselle
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- valitaan kaksi ( 2 ) pöytäkirjantarkastajaa
- esitetään johtokunnan vuosikertomus ja tilintarkastajain lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös
- päätetään vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle edelliseltä tilivuodelta
- valitaan kerholle puheenjohtaja
- valitaan jäsenet ja varajäsenet erovuorossa olevien johtokunnan jäsenten tilalle
- valitaan kaksi ( 2 ) tilintarkastajaa ja heille varamiehet
- valitaan kerhon edustajaehdokkaat Suomen Moottoriliiton johtokuntaan
- valitaan kerhon toiminnalle tarpeelliset jaostot
- esitetään johtokunnan laatima tulo- ja menoarvio ja ehdotus kilpailuohjelmaksi sekä päätetään seuraavan kilpailukauden kilpailutoiminnasta
- määrätään Iiittymis- ja vuosimaksujen suuruus
- päätetään kunniajäsenten kutsumisesta kerhoon ja tehdään ehdotukset liittoon kutsuttavista kunniajäsenistä
- johtokunta alistaa kokouksen hyväksyttäväksi ehdotuksen liiton ansiomerkkien jakamisesta.
 
15. $
Kerhon, sen jaostojen ja johtokunnan kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Kerhon kokousten pöytäkirjat on kokouksen puheenjohtajan ja valittujen pöytäkirjantarkastajien tarkastettava ja allekirjoitettava joko heti tai viimeistään seuraavassa kokouksessa.
 
16.$
Äänestyksessä ratkaisee yksinkertainen äänten enemmistö. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, lukuunottamatta vaaleja, joissa ratkaisee arpa. Vaadittaessa äänestys toimitetaan suljetuin lipuin. Jokaisella eräytyneet maksunsa suorittaneella kerhon jäsenellä, lukuunottamatta kannattavia jäseniä, on yksi ( 1 ) ääni.
Valtakirjalla ei voi äänestää.
 
17.$
Johtokunnan ja jaostojen vaaleissa ovat entisten jäsenten ohella vaalikelpoisia ainoastaan
ne ehdokkaat, jotka näiden sääntöjen mukaan ovat äänioikeutettuja ja joista vähintään kaksi ( 2 ) kerhon jäsentä on tehnyt kirjallisen ilmoituksen kerhon kansliaan viimeistään kaksi ( 2 ) päivää ennen kokousta.
 
18.$
Päätös kerhon purkamisesta voidaan tehdä ainoastaan vuosikokouksessa ja vaaditaan tällöin, että vähintään puolet kerhon jäsenistä on kokouksessa läsnä ja että vähintään kaksikolmasosaa ( 2/3 ) läsnäolijoista puoltaa päätöstä. Ellei puolta jäsenistä ole saapuvilla, on uusi samalla tavoin koolle kutsuttu yleinen kokous määrättävä pidettäväksi aikaisintaan neljän ( 4 ) viikon kuluttua vuosikokouksesta. Siinä kokouksessa voidaan läsnäolevien jäsenten lukumäärästä huolimatta tehdä päätös kerhon purkamisesta, jos vähintään kaksikolmasosaa ( 2/3 ) läsnäolijoista päätöstä puoltaa.
Jos kerho purkautuu tai lakkautetaan, siirtyy sen omaisuus liitolle tai jollei liittoa ole,
jollekin moottoripyöräurheilua edistävälle rekisteröidylle järjestölle.
 
19.$
Kerhon sääntöjen muuttamiseen vaaditaan yhdenmukainen, kahdessa perättäisessä kerhon yleisessä kokouksessa vähintään kaksikolmasosan ( 2/3 ) äänten enemmistöllä tai vuosikokouksessa yhdeksänkymmenesosan ( 9/1 0 ) ääntenenemmistöllä tehty päätös.
 
20.$
Muissa kohdin menetellään yhdistyslain määräämällä tavalla.
 
©2009 Tornion Moottorikerho ry. - suntuubi.com